Logiikka tämän takana kulkee jotakuinkin niin, että lapsille ei ole vielä kehittynyt yhteiskunnan paineissa sellaisia ennakkoasenteita, joita aikuisilla väistämättä on. Eli ei ole vielä lyöty leimaa aivoihin, miten kadulla kuuluu liikkua (kävellen suoraan, mutta ei hyppien, tanssien, pyörällä ympyröitä ajellen...), missä kuuluu oleskella ja viettää aikaa (enintään puistonpenkeillä ja aukioilla, ehkä bussipysäkeillä; ei parkkipaikoilla, vieraitten ihmisten pihoilla, puussa...). Tosin näitä vakiintuneita liikkumistapoja uhmaavat onneksi parkouraajat, katu- ja ilma-akrobaatit.
Lapsia tutkimalla on mahdollista tehdä joitain päätelmiä, missä ihmiset aidosti viihtyvät ja missä he ulkotiloissa haluaisivat viettää aikaa - lapsia käytetään ikään kuin alkuperäisimmän ihmisen korvikkeina. Tietenkin on muistettava, että tarpeet ja halut muuttuvat iän myötä, ja vaikka lapset haluaisivat istua puussa, aikuiset eivät siitä välttämättä pidä tai eivät jaksa kiivetä oksille, vaikka yhteiskunta ei sitä epäsopivaksi julistaisikaan.
Suoraviivaisempi syy lasten ympäristökokemusten tutkimiseen on tietenkin selvittää, mitä lapset itse ajattelevat ja millaista ympäristöä tulisi suunnitella, jotta lapsetkin viihtyisivät ja tuntisivat olonsa turvalliseksi ja kotoisaksi. Liian usein ympäristösuunnittelussa ajatellaan ns. normi-ihmistä, eli työikäistä aikuista. Lapset, vanhukset sekä eri syistä vaikeasti liikkuvat ovat tähän saakka unohtuneet lähes kokonaan. Erilaisten ryhmien huomioinnista enemmän tulevissa postauksissa.
Satuin törmäämään netissä kiinnostavaan esseeseen 1970-luvulta (jota en harmikseni tallentanut mihinkään), jossa angloamerikkalainen tutkijaryhmä oli vertaillut lasten elinpiirejä ja heidän kokemuksiaan lähiympäristöstä englantilaisessa ja amerikkalaisessa pikkukaupungissa. Aineisto oli peräisin lähinnä 1960-luvulta. Vastaavia tutkimuksia on tehty myöhemminkin, mutta tämä taisi olla ensimmäisiä aiheeseen paneutuneita tutkimuksia.
Eräs olennainen huomio oli, että lasten liikkumavara ja elinpiiri kasvoivat huomattavasti noin 9-vuotiaana. Sitä ennen oleskella saa lähinnä omalla pihalla. Kymmentä ikävuotta lähestyessään lapset usein osaavat jo pyöräillä hyvin, ja tutkimuksessa todettiinkin pyöränomistajien olevan kaikkein vapaimpia liikkumaan.
Kiinnostavaa oli, että suurimmillaan liikkumapiiri näytti olevan noin 12-vuotiailla pojilla - heillä siis oli jopa tätä vanhempia laajemmat ympyrät. Selityksenä on, että tuon ikäluokan pojat pyöräilevät kavereiden kanssa vaikka minne, ja aktiivisen tutkailun ja seikkailun seurauksena päätyvät suhteellisen kauas kotoa, jopa yli kymmenen kilometrin päähän.
Sen sijaan samanikäiset tai vanhemmatkin tytöt liikkuvat paljon lähempänä kotipihaa, vaikka omistaisivatkin pyörän. Tutkijat päättelivät, että tyttöjä todennäköisesti suojellaan enemmän, ja toisaalta tyttöjen odotetaan tekevän enemmän kotitöitä, jolloin aikaa ulkoiluun jää vähemmän.
Kiinnostaisi nähdä päivitettyjä tuloksia, että todellako vielä nykyään Briteissä ja Jenkkilässä pyöräillään noin laajamittaisesti? Ja onko tyttöjen ja poikien liikkumavaraero yhä ennallaan, eli odotetaanko heiltä yhä yhtä erilaista käyttäytymistä?
Tutkimuksessa myös kartoitettiin lasten lempipaikkoja vapaan kerronnan avulla, ja lasten tarinoista laskettiin eniten mainintoja saaneita paikkoja. Ykköskohteina esiintyivät oma kotipiha, kaverin piha, lähikatu tai asuinalueen parkkipaikka, niitty/metsikkö sekä joki/puro. Luonnollisesti lapset oleilevat eniten sellaisissa paikoissa, joihin heillä on vapaa pääsy, eli omalla tai kaverin pihalla.
Ehkä silmiinpistävin huomio oli, että erilaiset luonnonpaikat olivat niin suosittuja, mutta sen sijaan leikkipuistot eivät saaneet juuri lainkaan mainintoja. Tämä voi tietysti johtua tutkimuksen ajankohdasta. Leikkipuistot lienevät olleet harvinaisempia 50 vuotta sitten kuin nykyään. Monikohan lapsi tänään vastaisi lempipaikakseen esimerkiksi Hoplopin tai muun sisäleikkipaikan?
Toinen kiinnostava havainto oli, että harva lapsi viittasi mihinkään itse rakentamaansa paikkaan, eli vaikkapa majaan tai puumajaan. Itse asiassa tutkijat huomasivat, että lapset ottavat mielellään ns. valmiita paikkoja käyttöön ja varustavat niitä mielikuvituksella eli kuvittelevat vaikkapa jokikiven olevan merirosvolaiva ihan sinällään, mutta eivät rakentele ja sisusta läheskään niin innokkaasti, kuin aikuiset leikkimökki- ja puumajaideoineen luulevat.
Aikuisten oletukset taustoittanevat, miksi suunnittelijat eli aikuiset yleensä luulevat, että lapset kaipaavat varusteltuja leikkipuistoja. Lapset huomioivassa ympäristösuunnittelussa kun painotetaan tavallisesti turvallisuutta ja ohjattua liikkumista ja leikkimistä. Turvallisuus on tottakai huomioitava, mutta valmiiksi mietityssä ja pureskellussa ympäristössä ei oikein ole tilaa elämyksille, esteettisille kokemuksille, itse keksimiselle ja oivalluksille.
Monipuolisempi, erilaisia tarpeita ja arvoja huomioiva suunnittelu on nousussa nykyään, ja siihen liittyvät myös runsastuvat tutkimukset, joissa lapset huomioidaan. Suomessa vastaavanlaista lasten mielipaikka- ja liikkumisvaratutkimusta tekee paraikaa Aalto-yliopiston tutkija FT Marketta Kyttä, hänen ja tutkijaryhmänsä huomioihin voi tutustua esimerkiksi seuraavasta linkistä:
http://www.syke.fi/download.asp?contentid=98754&lan=fi
Kyttä on havainnut, että lasten elinpiiri kaupungilla kapenee koko ajan, lähinnä aikuisten pelkojen takia. Minnekään ei enää uskalleta päästää yksinään tai kaveriporukalla, vaan viedään mieluiten autolla. Tästä seuraa, että lasten kaupunki kutistuu auton ikkunoista nähdyiksi kaduiksi.
Maalaiskylissä liikkuminen on ainakin toistaiseksi vapaampaa.
Ristiriitaista on, että mitä paremmin lapset ovat tavoitettavissa eli mm. kännykän kantomatkan päässä, sitä vähemmän he saavat tehdä omia liikkumispäätöksiä ja ulkoilla oman mielen mukaan. Toki etenkin median mukanaantuomat pelonaiheet - liikenne, humalaiset ja narkomaanit, väkivalta yleisesti, ahdistelijat - eivät aivan tuulesta temmattuja ole.
Kuitenkin jo lasten terveyden, elämysten ja myönteisten liikuntatottumusten kehittymisen takia on tarpeen, että lapset saavat liikkua myös omin jaloin, vapaaehtoisesti, omissa paikoissaan. Toivottavasti kasvava kiinnostus lapset huomioivaa ympäristösuunnittelua kohtaan tuo uusia vastauksia ja vaihtoehtoja ongelmaan.
 |
| Mallia portaissa kävelyyn. Jyväskyläläislähtöinen The Concept of Dash, ammattiparkour-ryhmä. Treenaamaan mukaan pääsee Suomen Parkour-akatemian kautta. (c) The Concept of Dash. |
Mielenkiintoisia huomiota! Omiakin lempipaikkoja pienenä oli juuri läheinen puro, joka tuntui melkein joelta alle 10 vuotiaana, sekä takapihan ja Puijon metsät. Harvemmin pyörittiin leikkipuistoissa, vaikka niitä olikin yllättävän paljon lähistöllä.
VastaaPoistaSamaan olen törmännyt, että piirit pienenee lapsilla ja varmaan myös navigaattorilla suunnistavilla aikuisilla. Liikkuma-ala lapsilla saattoi olla nykyään enää kolmanneksen siitä, mitä oli vielä 90-luvulla. Tutkimusta en muista, mutta tuo on jostain syöpynyt mieleen.
Ainakin oma ja kavereiden liikkumapiiri oli lapsena samantyyppinen kuin 60-luvun aineistossa oli kuvattu; pyöräiltiin ympäri Kuopiota ja hyvin opittiin suunnistamaan Puijontornia ja muita maamerkkejä apuna käyttäen. Nykyisessä "kotikaupungissani" Jyväskylässä en ole koskaan liikkunut niin paljon kuin lapsena Kuopiossa ja ehkä siksi Kuopio tuntuu edelleen kotipaikalta.
Voisipa tehdä hyvää palauttaa mieleen se, millaista oli olla lapsi.
Samaa mietin kun ko. tutkimusta luin, itsekin leikin aina metsassa ja jarvenrannassa kun sellaiset oli saapuvilla. En muista edes nahneeni ns virallisilla leikkikentilla muita lapsia kuin sen ikaiset, joita aidit viela vahtivat hiekkalaatikon reunalla (alle 4v suunnilleen). Yhtaan vanhemmat eivat siella pyorineet, paitsi enintaan keinumassa ja keinupolttista pelaamassa.
VastaaPoistaMuuten keksittiin ihan omat leikit omista paikoista ja ideoista kasin - ja kylla minakin pyorailin huikeita matkoja, pisimmillaan jonnekin 15km paahan kotoa, mutta enpa tainnut ikina vanhemmille tulla maininneeksi etta missa asti kavinkaan... Muistan nahneeni tuon saman tutkimuksen johon viittaat, siita kerrottiin muistaakseni Hesarissa ja oli aika varmasti tuon Marketta Kytan tutkimusryhman tuloksia, mutta en onnistunut loytamaan sita tahan hataan millaan. Etsinta ja pohdinta jatkuu!