Kun valaistussuunnittelusta puhutaan arkkitehtuurin yhteydessä, yleensä puhutaan valotehosta ja valon sävystä, sekä nykyään myös energiansäästöstä. Katuvalaistuksessa sanelevat lamppujen pitkäikäisyys, huoltovapaus sekä riittävän turvallinen valomäärä eli ei pitkiä pimeitä taskuja kaduille.
Oma suosikki-inhokki-säästökohteeni ovat lukukausimaksujen lanseerauksen lisäksi katuvaloista säästäminen. Katuvalot eivät todellisuudessa ole kovin kummoinen kuluerä, sillä katulamput kestävät vuosia, eikä yksi lamppu käytä läheskään niin paljoa sähköä kuin vaikkapa normitelkkari tai jääkaappi. Silti jostain syystä Suomeen on iskostunut usko, että jos vain ulkotiloja valaistaisiin vähemmän - vaikka joka toinen katulamppu sammuttamalla -, päästäisiin tästä ikuisesta juustohöyläkierteestä ja velkaorjuudesta. Ei päästäisi. Istuttaisiin vain pimeämmässä, entistä surkeampina.
Kovin pitkälle ei vielä ole tultu siinä, että ulkotila suunniteltaisiin valon ehdoilla, tai edes valaistus päällimmäisten keskittymiskohteiden joukossa. Silti jokainen suomalainen tietää, miltä valon puute eli kaamosmatala tai peräti kaamosmasennus tuntuu. Ahdistaa, masentaa, väsyttää, energiatasot ovat nollissa.
Olen Australiaan muuton jälkeen tullut vankkumattomaan tulokseen, että ilman riittävää valoa eläminen ei kertakaikkiaan ole ihmisiä varten. Ja riittävää valoa eivät ole muutama hehkulamppu kotona ja äärimmäisen rumaa teollisuusvaloa heittävät oranssit tielamput, jotka värjäävät talviyön taivaankin sairaalloisen oranssinharmaaksi.
Aiheeseen liittyvä kirjavinkki scifin ystäville: Chris Beckett'in Dark Eden (2012), ei tietääkseni suomennettu, mutta helppoa englantia. Kirja kertoo vieraalle planeetalle haaksirikkoutuneiden ihmisten jälkeläisistä viisi sukupolvea haaksirikon jälkeen. Planeetalla ei ole aurinkoa, ja ainoa valonlähde ovat Linnunradan tähtivyön lisäksi geotermiset puut, jotka pumppaavat laavaa maankuoresta ja hohtavat bioluminesenssiä valoa.
Pieni siirtokunta on jumissa ilman kivikautista kummempaa teknologiaa geotermisessä laaksossa, koska muualla planeetalla on liian pimeää ja kylmää. Kirja on myös vertauskuva uskonnon synnystä, eli kaikin puolin kiinnostavaa tarinaa. Mutta itselleni päällimmäiseksi jäi ajatus: tällaista olisi, jos kaamostalvi jatkuisi ikuisesti. Ei kovin houkuttelevaa.
Pomoni täällä Australiassa väittää, että Ruotsissa on rakennusmääräys, jonka mukaan kaikissa julkisissa rakennuksissa on oltava tietyn valotehon verran valoa saatavilla itsemurhien ehkäisyä varten. Ajatus siis on, että julkissektorilla on vastuu ihmisten hyvinvoinnista, joka syntyy valon tai valon puutteen kautta. Itse en ole googlauksesta huolimatta löytänyt tällaista valomääräystä, mutta ajatus on kiinnostava.
Syyskuussa 2014 julkaistiin itävaltalainen tutkimustulos, jonka mukaan auringonvalolla on pieni mutta tilastollisesti selvä yhteys itsemurhiin. Nimittäin aurinkoinen päivä pitkähkön pimeän/harmaan jakson jälkeen näyttää olevan päivä, jolloin ihmiset herkemmin ajautuvat itsemurhaan, ja keväisin tehdään enemmän itsemurhia kuin muina aikoina. Tutkimuksessa huomattiin myös, että mitä pidempään aurinkoista on riittänyt, sitä harvemmat ihmiset päätyvät tähän epätoivoiseen tekoon. Yksinkertaistaen: mitä pidempään on pimeää, sitä isompi shokki valoisa aika joillekin on - ja mitä pidempään on valoisaa, sitä paremmalla tuulella ihmiset keskimäärin pysyvät.
Tutkimuksessa otettiin huomioon mahdollisuus, että ehkä valo sinällään ei ajaisi itsemurhaan, vaan se, että aurinkoisina aikoina elämänpiiri yleisesti vilkastuu; ehkä masentuneet masentuvat lisää, koska kaikilla muilla menee hyvin. Tutkijat tulivat kuitenkin lopputulemaan, että nimenomaan valo aktivoi ja lisää energiaa, eli ikävä kyllä joillekin energiabuustaus antaa sysäyksen toteuttaa se viimeinen niitti.
Voisiko tätä kevätshokkia estää? Ehkä lisäämällä valon määrää ympäri vuoden? Itse olen intohimoinen ulkovalaistuksen kannattaja, maksaa se sitten vähän lisää verovaroista tai ei. Taatusti tähänkin löytyisi hyviä uusia energiansäästökikkoja, kun vain Suomen parhaat aivot saataisiin asiaa oikein kunnolla tutkimaan ja kehittämään yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa.
Ihmettelenkin, miksei Suomi ole valaistussuunnittelun ja valaistus- (ja energia-)asioiden johtava asiantuntija, kun pitkä pimeä talvi tähän luonnollisesti meitä tyrkkii? Vai annetaanko Suomessa liian helposti periksi tälle luonnonvoimalle asenteella "talviunilla se on muukin luonto, mitä turhia lamppuja rakentelemaan".
Väitöskirjaani varten lukema aineisto on tähän mennessä antanut aihetta olettaa, että ulkotiloissa oleskellessa ihmisiä miellyttävät mm. vuorokauden- ja vuodenaikojen vaihtelun seuraaminen. Eli luonto ja sen kiertokulku sinällään, mutta myös erilainen valo eri aikoina. Olen esimerkiksi bongannut artikkeleita, joissa tylsä, betoninharmaa alue muuttuu viihtyisämmäksi kulkijoiden mielestä, kun sen valaistukseen panostetaan iltaisin.
Jos olisin Suomea johtava diktaattori, määräisin, että kaikki julkiset sisätilat, alikulkutunnelit, kadut ja muut teollisuusvalon tai pimeän taskut tulee valaista luonnonvalon kaltaisiksi valotehon ja valon sävyn suhteen. Tai vähintään kaikkialle tulisi lisätä rutkasti kiinnostavia valaistuja yksityiskohtia ja valotaidetta silmälle ja mielelle kiintopisteiksi.
Seuraavaksi määräisin, että ulkotilojen suunnittelussa sekä valo että kasvillisuus nostetaan arkkitehtuurin rinnalle tasavertaiseen asemaan - ihmeellisetkään wow-arkkitehtuurimuodot tai coolit designit eivät tee vaikutusta muihin kuin toisiin arkkitehteihin, jos ympärillä ei ole muuta kuin asfalttia ja betonia eli henkistä autiomaata. Sen jälkeen voitaisiinkin palata demokratiaan, sillä urani diktaattorina olisi (minulle riittävän) tuloksekkaasti ohi.
